Viimeisen vuoden aikana olemme Sherpassa valmentaneet jo kymmeniä organisaatioita generatiivisten tekoälyjen käyttöön. Kokemukseni perusteella uskallan väittää, että Suomella on mahdollisuus nousta tekoälyn alalla maailman kärkeen. Innostus ja oppimisen nälkä ovat olleet valtavia kaikissa valmennuksissa, mikä viestii selvästi potentiaalista.
Oikein käytettynä tekoäly pystyy kasvattamaan, eli myös demokratisoimaan, käyttäjänsä kokoa ja kykyä hurjasti (Dell’Acqua et al., 2023; Niittymaa & Luoma-aho, 2024). Tämän todeksi eläminen onkin herättänyt valtavaa innostusta ja oppimisen nälkää kaikissa valmennuksissamme. Koulutusten ja seminaarien kautta tuhannet ihmiset ovat saaneet kuulla, missä mennään ja minne ollaan menossa. Viimeisimpänä esimerkiksi Viesti ry:n ”Viestintä nyt – trendit 2024” tapahtuma keräsi huimat 800 kuulijaa – ja oli enemmän kuin koskaan ennen. Jos aiheita oli tapahtumassa muitakin, jäi tekoäly tuskin yhdessäkään puheenvuorossa mainitsematta. Eiköhän tämäkin kieli aiheen kiinnostavuudesta.
Erityisen kiinnostavaa on ollut AI-design sprinttien vetäminen, joissa olen työskennellyt tiiviisti markkinoinnin ja viestinnän tiimien kanssa. Vaikka näiden sprinttien sisällöt ovat luottamuksellisia, niiden tulokset ovat usein saaneet asiakkailta suurta hehkutusta. Nämä yhteistyöt ovat osoittaneet jo monta kertaa sen, kuinka tekoälyn avulla voidaan luoda uutta arvoa. Julkisiin referensseihimme voi tutustua esimerkiksi oheisista linkeistä:
Monille valmennetuille organisaatioille haasteena on ollut nopea päätöksenteko. Se on ihan ymmärrettävää, sillä generatiiviset tekoälyt tuottavat lyhyessä ajassa suuren määrän ideoita, mikä voi tuntua jopa lamaannuttavalta. Kun osa ideoista on hyviä ja osa huonoja, suurin osa jotain siltä väliltä, vaaditaan tarkkaa sisäistä kompassia, intuitiota ja kokemusta erotella jyvät akanoista ja tunnistaa potentiaalisesti toimivat ideat. Tähän tarvitaan sekä ymmärrystä omasta brändistä, kohderyhmistä että markkinoinnin, viestinnän ja mainonnan lainalaisuuksista.
Perus-workshoppiin verrattuna AI-design sprintin ero on sen tahdissa ja reaktiivisuudessa. Jokainen valmennuskerta on erilainen ja alustavassa suunnitelmassa pysyminen hankalaa, kun ideat vievät mukanaan – toki aina lopulta haluttuun lopputulokseen. Saldona markkinoijalle jää konseptiaihioita, copyja, ideoita, kuvia ja ennen kaikkea uudenlaista osaamista, mikä näkyy nopeasti tehokkuutena arjessa. On upeaa kuulla palautteita, missä asiakkaamme kertovat, että valmennuksemme on ollut vedenjakaja: on ollut aika työnteossa ennen valmennustamme ja sen jälkeen. Ja tässä piilee niin AI-valmennuksiemme kuin koko tekoälyvallankumouksen ydin: kyse on enemmän kulttuurin muutoksesta kuin uudesta teknologiasta. Työnteko muuttuu niin perin pohjin – korostettuna: parempaan suuntaan, kun aikaa jää strategisempaan ja luovempaan työhön tekoälyn nopeuttaessa rutiinitehtäviä. Osaavia ihmisiä tekoäly ei korvaa vaan tekee meistä parempia versioita omasta itsestämme.
Valitut ideat kehittyvät ja paranevat ihmisten ajattelun ja intohimon myötä. Luovuus onkin vanhojen asioiden yhdistämistä uudeksi arvoa tuottavaksi kokonaisuudeksi. Tämä prosessi on haastava mutta samalla erittäin palkitseva. Tyypillisesti parin päivän AI-design sprint on todella intensiivinen ja raskaskin kokonaisuus: uutta tulee valtavasti ja samalla pitäisi vielä olla luova. Yhtälö ei ole helppo, mutta kokemuspohjaisesti silti mahdollinen. Se kertoo siitä, että suomalaisessa markkinoinnissa ja viestinnässä työskentelee todella ammattitaitoista ja fiksua porukkaa.
Helpottaaksemme hiukan päätöksentekoa ja päivien sisältöjen priorisointia, olemmekin kehittäneet oheisen työkalun, Sherpan rautaisen AIkakolmion. Laittamalla pallukan kolmion kehälle määritämme yhdessä aina AI-design sprintin fokuksen. Tämä auttaa sekä asiakasta että AI-valmentajia muodostamaan jokaiselle organisaatiolle juuri sopivan AI-valmennuksen.
Sherpan AIkakolmio on kehitetty auttamaan AI-design sprinttien ajankäytön priorisoinnissa. AIkakolmio perustuu löyhästi klassiseen projektijohtamisen kolmioon (Project management triangle).
Jos tunnet vetoa tulevaisuuteen, jossa oikein käytettynä tekoäly antaa sinulle ja organisaatiollesi supervoimat, ota yhteyttä. Yhdessä varmistamme, että tiimilläsi on osaamista ja innostusta uusista todistetusti tehokuutta ja luovuutta lisäävistä AI-työkaluista. Kehitämme ja kehitymme yhdessä. Saammeko räätälöidä seuraavan AI design sprinttimme juuri sinulle?
Yhteistyöterveisin
Jukka Niittymaa, Head of AI & Innovations, väitöstutkija
Elina Bono, CEO
Dell’Acqua, F., Saran, A., Mcfowland, R. E., Krayer, L., Mollick, E., Candelon, F., Lifshitz-Assaf, H., Lakhani, K. R., & Kellogg, K. C. (2023). Navigating the Jagged Technological Frontier: Field Experimental Evidence of the Effects of AI on Knowledge Worker Productivity and Quality. https://ssrn.com/abstract=4573321
Niittymaa, J., & Luoma-aho, V. (2024). Tekoälykäs viestintä. In J. Niittymaa & V. Luoma-aho (Eds.), Tekoälykäs viestintä: Vol. tuleva (1st ed.). ProComma Academic.