Kaikki työt

Sokos joulu 2023

B2C Brändi Kampanja Markkinointi Video

Löydä joulusi

Kun saimme Sokokselta suuntaviivat joulun brändillisen kampanjan suunnitteluun, alkoi avautua jännittäviä ovia ja näkökulmia. Tapahtui hyviä juttuja.

Asiakkaamme toivoi, että joulusesongin markkinointi olisi rohkeaa ja uudenlaista. Lähtökohta kutkutti: nyt saa todellakin antaa kaikkensa. Ryhdyimme pöyhimään joulua tavalla, joka lopulta liikautti koko tiimin joulusuhdetta. Puhuimme joulusta kuin perheenjäsenestä, johon meillä on rakas mutta hieman kitkainen suhde. Palavereissa sanoimme asioita hiljaisella äänellä. Nauroimme paljon.

Luova ratkaisu ja toteutus

Oivalsimme, että me suomalaiset rakastamme joulua mutta vietämme sitä tavalla, jossa on aimo annos järjettömyyttä. Kuulostaako tutulta? Sokos-tiimissämme moni laittaa kaikki laatikot ja päälle vielä yhden ylimääräisen. Useampi ajelee yli maakuntarajojen joulukukat takapenkillä. Yksi lähtee joka vuosi mahdollisimman kauas karkuun. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Workshopien myötä meissä heräsi halu sanoa joululle, että sori, it’s not you, it’s me – suhteemme on hieman complicated. Avautuessamme tulimme keksineeksi kampanjan ytimen: kirjeen joululle. Filmissä kuulemme päähenkilön monologin, hänen puheenvuoronsa joululle. Myös Sokoksen vaikuttajamarkkinoinnissa influencerit lähestyvät juhlapyhää kirjeen kautta.

Kampanjan tavoite on saada suomalaiset pohtimaan omaa jouluaan ja löytämään sitä kautta oman tyylin, oman joulun – sellaisen joka tekee mahdollisimman onnelliseksi. Kannustusviestit näkyvät loppuvuoden aikana kaikissa kanavissa. Myös Sokos-tavarataloissa ja kadun varsilla törmää kysymykseen: Millainen on sinun näköisesi joulu?

Tiedustelut

Linda Capelletti

Asiakkuusjohtaja, partner
+358 40 664 5101
linda@sherpa.fi

Muita töitä