Kaikki työt

Siili

AI B2B B2C Digital Kampanja Markkinointi

Vallankumouksellinen Siili.

“Ihmisen luovuudella, tekoälyn tehokkuudella.” Kun tämä kiteytys oli kirjoitettu sinettinä Siilin ilmoitusleiskaan, tuli vahva tunne siltä, että tämähän me pidetään itse, jos ei asiakas sitä halua. No, halusivathan he.

AI on teknologinen vallankumous, jolta on lupa odottaa moninkertaista tuottavuusloikkaa. Siili on tehnyt vakaan päätöksen kehittää itseään tekoälyavusteisena ohjelmistokehittäjänä, eikä tavoite ole sen nöyrempi kuin tuottavuuden eli nopeuden ja laadun tuplaaminen AI:n avulla.

Edelläkävijyyden haltuunottavaa kampanjaa lähdettiin kehittämään tästä kulmasta. Ymmärsimme, ettei ole olemassa yhtä, universaalisti täydellistä kuvaa, jonka AI voisi ideoida ja sitten toteuttaa. Edelleen tarvitaan idea. Tarvitaan luovuutta. Niinpä ihmiset kelasivat ideoita, joita sitten kuvitettiin tekoälyn ja sen ihmistyökaverien toimesta.

Konseptipoluista löytyi ajatus 48-tuntisesta päivästä, ja historiasta innostuneena Siilin Valtteri nosti esiin Ranskan vallankumouskalenterin, joka oli pyrkinyt lisäämään työtehoa kymmenpäiväisellä viikolla. Kun tähän sitten vielä yhdistyi ajatus julkisesti kaikkien nähtävillä rakennettavasta mestariteoksesta, loppu olikin jo päivänselvää.

Harvoin tulee tilanteita, joissa mainostoimisto voisi itse allekirjoittaa suurimman osan asiakkaan viesteistä. Tässä on sellainen, Siilillä ja Sherpalla on paljon yhteistä. Edelläkävijyyteen pääsee aloittamalla ajoissa ja pysymällä edellä – paras tapa saada työ valmiiksi on aloittaa se. Ja kun Siilin tavoin tekee sitä mistä puhuu, voi huoletta kannustaa tulevia asiakkaita haastamaan tätä osaamista konkretialla.

"Tekoälyavusteisuus muuttaa niin ohjelmistokehitystä kuin markkinointiakin radikaalisti. Sherpa on luovan suunnittelun osalta ylivoimainen edelläkävijä tekoälyn hyödyntämisessä. Uusien työkalujen käyttöönoton lisäksi Sherpa on onnistunut miettimään perinteistä mainostoimistoprosessia uusiksi mahdollistaen huomattavasti nopeamman prototyyppien kehittämisen ja tiiviimmän yhteistyön asiakkaan kanssa."

Valtteri Taube, Marketing & Communications Director, Siili Solutions

Tiedustelut

Elina Bono

Toimitusjohtaja / New business & public relations
+358 40 746 0427
elina.bono@sherpa.fi

Muita töitä