Kaikki työt

Rukka

B2B B2C Brändi Digital Kampanja Markkinointi Strategia Video

Your partner, Rukka.

Rukan brändimainonnan kirkastus aloitettiin suoraan olympiatasolta. Kun Pariisin kesäkisoihin oli 100 päivää, julkistettiin sekä Suomen olympiajoukkueen kisamallisto että uusi, yhteistyössä Sherpan kanssa syntynyt konsepti: Your partner, Rukka.

Rukka on olympiajoukkueen virallinen vaatettaja ja yli satavuotiaan perheyrityksen Luhta Sportswear Companyn lippulaivabrändejä. Meillä sherpoilla on ilo ja kunnia päästä jatkamaan vahvaa onnistumisen perinnettä.

Valoa, varjoa, suomalaista sisua

Kumppanuusteema istuu urheiluvaatteelle kuin urheiluvaate. Uudessa konseptissa näkyy sama valojen ja varjojen sekä ylä- ja alamäkien yin ja yang, joka inspiroi olympiamalliston suunnittelua. Ammensimme mukaan myös rehtiä suomalaista sisua, joilla erotutaan monikansallisista jättibrändeistä.

Your partner -konseptissa – aivan kuin liikkuvan ihmisen arjessakin – Rukka-vaate on vaatimaton sankari. Se elää käyttäjänsä kanssa voitot ja tappiot, treenin ankaruuden ja vastoinkäymiset, palkitsevat saavutusten hetket. Kun et jaksaisi ottaa askeltakaan ja kun kasvoihin ropisee rakeita vaakasuoraan. Tai kun olet päästä varpaisiin silkkaa endorfiinia ja kun ylität maaliviivan ja kaikki on taas sen arvoista. Rukka on tiivisti mukana joka hetkessä, joka kelissä, joka tunnelmassa, kuten luottokumppanin pitääkin.

“I will be there for you.”


Siinä missä Rukka on liikkujan ja urheilijan kanssa kaikissa hetkissä, konsepti elää kaikilla tasoilla brändifilmeistä POS-materiaaleihin ja vaatetägeihin asti. Kumppanuus kiteytyy Rukka-vaatteen kannustaviin ja rohkaiseviin sitaatteihin sekä allekirjoitukseen. Your partner, Rukka.

“Sherpan ote niin suunnittelussa kuin tuotannossa on olympiatasoa. Strateginen ote, luovuus ja asiakaslähtöisyys ovat tehneet vaikutuksen. Voin varmuudella sanoa tehneemme nappivalinnan.”

Kia Luhtanen, Marketing Director,
Luhta Sportswear Company

Tiedustelut

Tommi Kortesniemi

Luova johtaja, partner
+358 50 3000 523
tommi@sherpa.fi

Muita töitä