Kaikki työt

Uutismedian liitto ja Sherpa yhteistyöhön

Sherpan luovuus ja toimialaymmärrys vakuuttivat Uutismedian liiton.

Uutismedian liitto valitsi uudeksi kumppanikseen luovan toimiston Sherpan. Sanomalehtien ja kaupunkilehtien julkaisijoiden ja muiden yksityisten uutismedioiden toimialajärjestön tehtävänä on toimia medialukutaidon ja luotettavan mediasisällön puolestapuhujana. Liittoon kuuluu 176 tilattavaa sanomalehteä ja 51 kuluttajalle maksutonta lehteä.

Liitossa ollaan innoissaan yhteistyöstä Sherpan kanssa:
”Keskustelimme muutamien mainostoimistojen kanssa. Vakuutuimme sherpalaisten innokkuudesta, luovuudesta, alan asiantuntemuksesta ja erinomaisista vuorovaikutustaidoista. Luottavaisin mielin lähdemme rakentamaan heidän kanssaan hyvää yhteistyötä”, markkinointi- ja tutkimusjohtaja Sirpa Kirjonen kertoo.

Uutismedian liitto

Myös Sherpassa iloitaan uudesta kumppanuudesta:
Uutismedian liiton palveleminen on meille Sherpassa iso kunnia”, toimitusjohtaja Elina Bono sanoo. “Laatujournalismi on demokratian tärkeimpiä tukipilareita, vallan vahtikoira. Yhteistyö alan kattojärjestön kanssa on meille hieno mahdollisuus tehdä yhteiskunnallisesti merkityksellistä työtä. Sananvapaus ja median luotettavuus eivät ole itsestäänselvyyksiä, edes meillä Suomessa. On upeaa, että saamme olla mukana työssä, jonka tavoitteena on välittää uutismedian arvostus seuraaville sukupolville.”

Käytännön työ alkaa saman tien. Ensimmäiset Sherpan suunnittelemat ja toteuttamat kampanjat nähdään laajasti eri medioissa lähikuukausina.

 

Lisätietoja

Sherpa, toimitusjohtaja Elina Bono
elina.bono@sherpa.fi 0407460427


Kirjoittaja

Elina Bono on Sherpan toimitusjohtaja. Olen omakohtaisesti kokenut ja todentanut luovuuden arvon liiketoiminnan kehittymisessä ja puhun liikkeenjohdon kieltä. Ymmärtämällä asiakasta luovalle työlle syntyy selkeämmät kehykset ja sitä kautta enemmän tilaa.

Elina Bono

Toimitusjohtaja / New business & public relations
+358 40 746 0427
elina.bono@sherpa.fi