Sherpaa perustettaessa 12 vuotta sitten, oli yrityksen nimelle ainakin sata eri vaihtoehtoa. Nostaminen ja siihen liittyvä analogia tarjosi viitekehyksen, jonka ympäriltä etsimme ”sitä yhtä oikeaa”. Sieltä se sitten lopulta myös löytyi: Sherpa. Jotkut pitivät sanaa aluksi vähän vaikeana lausua ja herättipä se myös negatiivisia mielleyhtymiä. Lopulta, mitä enemmän pohdimme sanan merkitystä, sitä oikeammalta nimi alkoi tuntua. Olihan yrityksen perustamisen lähtökohta ollut kaiken aikaa asiakkaan nöyrä auttaminen parempiin tuloksiin. Näinä vuosina ei ole mieleeni tullut parempaa vaihtoehtoa siihen, miten tämän lähtökohdan paremmin vangitsisi yhteen ainoaan sanaan. Olen siis melko ylpeä valinnastamme.
Vuosien varrella nimi on herättänyt ilahduttavalla tavalla kysymyksiä. Ne, joille sana on tuttu, löytävät hetken pohdittuaan ajatuksen erikoisammattilaisista, jotka opastavat asiakkaansa huipulle ja ottavat hänen taakkansa harteilleen.
Vuorten taitavimpien kantajien maailmassa menestyy melko tutulta kalskahtavin avuin. Maaston tunteminen, eli yleinen ymmärrys ja tieto ympäristöstä ja sen muutoksista. Reitin tarkoin harkittu valinta, eli strategia. Ja uskallus kiivetä myös vaikeissa olosuhteissa, eli rohkeus, ovat kaikki asioita, joita myös tulokselliselta markkinoinnilta edellytetään. Olen lisäksi kuvannut toimistomme asiakaskeskeistä toimintaa ajatuksella siitä, että kun huippu on yhteisten ponnistusten jälkeen saavutetttu, sherpa nappaa kameran laukusta ja ottaa unohtumattoman kuvan asiakkaastaan huipulla, muttei itse näy kuvassa.
Kuten nimet yleensä, Sherpa on niin vahvasti iskostunut mieleemme ja alkanut elää omaa elämäänsä, etten voisi kuvitella, että toimistomme nimi olisi joku muu. Katsoessani ihmisiämme ja tapaamme toimia, voin ylpeydellä todeta, että alkuperäinen ajatusmaailma ja asenne pätee edelleen arjessamme, joka päivä. Asiakaskeskeisyytemme sai hienon huipentuman viime vuonna, kun voitimme Vuoden toimisto -kilpailun, joka perustuu asiakkaiden arvioihin toimiston osaamisesta. Toimistojen sitoutuneisuutta mittaavassa osiossa Sherpa oli vertailun ykkönen luvulla 9,27 / 10.
Yrityksemme perustamishetkellä päätetty tinkimätön asenne auttaa asiakkaita sai todistuksen ja sinetin. Olemme onnistuneet toimimaan nimemme arvoisesti.
Vuorilla ja markkinointimaailmassa olosuhteet muuttuvat jatkuvasti. On pysyttävä valppaana ja omaksuttava uusia taitoja jatkuvasti. Osaaminen ja kokemus antavat valmiuksia nopeiden ratkaisujen tekemiseen kiperissäkin tilanteissa. Retkikunnan hyvinvointi on kaiken lähtökohta. Vain hyvinvoiva työyhteisö voi saavuttaa yhdessä asetetut tavoitteet. Kun astutaan viimeinen askel huipulle, horisontissa siintää usein jo seuraava, edellistä korkeampi huippu. Siksi meidän sherpojen johtolause onkin ”Suuntana huippu”.