Kaikki työt

Pysyvää on vain muuttaminen

Yhden sanan pienellä viilauksella sanonta “pysyvää on vain muutos” sopii hyvin kuvaamaan sitä, mihin Sherpa valmistautuu nyt viidettä kertaa. Muuttamiseen.

Pysyvää on vain muuttaminen

Kun viimeksi muutimme 2018 Helsingin Kalevankadulta Lönnrotinkadulle, oli syynä tilanpuute. Uusille työntekijöille ei löytynyt enää istumapaikkoja ja liian tiiviin avokonttorin meno alkoi muutenkin kääntyä luovuutta vastaan. Lönkalla tilaa oli reilusti enemmän ja saimme myös pari kipeästi kaivattua neukkaria lisää. Vaan kuinka ollakaan, parissa vuodessa tila alkoi myös Lönkalla loppua. Alkuvuodesta 2020 olimme taas jo ajautuneet ahtauteen – kunnes sitten siirryimme Covid-19-pandemian seurauksena lähes 100-prosenttisesti etätyöhön.

Viimeiset reilut pari vuotta ovat olleet varmasti lähes kaikille asiantuntijaorganisaatioille erikoisia myös toimitilojen käytön näkökulmasta – meillekin. Vaikka juuri nyt paikan valinta työn suorittamisen suhteen perustuu iloksemme vapaaseen tahtoon ja ihmiset ovat palanneet toimistolle, on pandemian tulevaisuutta mahdoton ennustaa. Selvää on se, että moni on ymmärtänyt yhteisten työtilojen merkityksen paremmin kuin koskaan, mutta etätyöllä ja hybridimallilla on varmasti paikkansa myös tulevaisuudessa. Joustavuutta siis kaivataan jatkossakin, sekä tilojen että työtapojen näkökulmasta.

Sherpa muuttaa 23.5. uuteen osoitteeseen Kansakoulukatu 3, Helsinki

Uusi toimitila symbolisoi meille uutta aikaa, starttia ja tilaa entistäkin isommalle ajattelulle. Luovan työn asiantuntijoille työympäristön viihtyvyydellä on iso merkitys ja siksipä Sherpa muuttaa 23.5.2022 uuteen osoitteeseen Kansakoulukatu 3, Helsinki. 

Muuntojoustavuus ja mahdollisuus hyödyntää coworking-tiloja, tapahtumatilaa sekä yhteiskäyttöön suunniteltuja neuvottelutiloja saivat meidät valitsemaan KOO3-toimitilat ja yhteisön. Sen keskeinen sijainti hyvien yhteyksien päässä on meille monessa mielessä lähes täydellinen. Tärkeänä lisänä myös innovaatiokeskuksen oma ravintola, yhteisön kiinnostava kattaus eri alojen yrityksiä ja upea sisäpiha. Tiloja on suunniteltu harkiten ja sanoista tekoihin -asenne näkyy mm. tiloistamme löytyvänä studiona. Se mahdollistaa jatkossa entistä ketterämmät kuvatuotannot myös sherpojen omin voimin.

Tervetuloa tutustumaan

Uskomme, että uusi ympäristö inspiroi sekä meitä että toivottavasti myös asiakkaitamme, ja toivotammekin lämpimästi asiakkaat ja yhteistyökumppanit tervetulleiksi tutustumaan uuteen perusleiriimme. Varsinaiset tuparit ovat tulossa kesälomien jälkeen ja suunnitelmissa on myös uuden tapahtumakonseptin lanseeraus. Näistä lisää tietoa on luvassa myöhemmin!


Kirjoittaja

Linda Capelletti on Sherpan asiakkuusjohtaja ja partner. Kahden lapsen äiti, joka pyrkii nauttimaan elämästä juuri sellaisena kun se kussakin hetkessä ilmentyy.

Linda Capelletti

Asiakkuusjohtaja, partner
+358 40 664 5101
linda@sherpa.fi